Kemisti Ranskassa nimeltäPJ Melouinesitti kuninkaalliselle akatemialle artikkelin prosessista, jossa teräs upotetaan sulaan sinkiin sen suojaamiseksi korroosiolta vuonna 1742. Sulaan sinkkiin kastetusta teräksestä tuli muotia valmistamaan kattiloita, pannuja ja kattiloita, jotka eivät ruostuisi vuosien käytön aikana.
Tämä tuote tuli tunnetuksi "galvanoitu"ei valmistusprosessin, vaan siinä määritellyn kemiallisen periaatteen vuoksi. Sen aikaiset tiedemiehet ymmärsivät, että sinkki yhdistyi ilman happeen nopeammin kuin rauta. Elektronia ei ollut löydetty, mutta tutkijat tiesivät, että se oli olemassa jonkinlainen sähköinen vuorovaikutus sinkkipinnoitteen ja ilman hapen välillä loi sinkkioksidipinnoitteen, joka suojasi sen alla olevaa rautaa. Tuohon aikaan kaikenlaiset sähköiset reaktiot tunnettiin "galvaanisina", joten sinkitty teräs tuli tunnetuksi nimellä "galvanisoitu teräs."
Vuonna 1824 brittiläinen kemistiSir Humphrey Davyhavaitsi, että kun kaksi eri metallia upotettiin veteen ja yhdistettiin sähköliitännällä, toisen korroosio estäisi toisen korroosion. Hän perusteli, että kuparista valmistettujen puisten laivaston alusten pohjat voidaan suojata korroosiolta kiinnittämällä niihin sinkki- tai rautalevyjä. Kun kuparipohjat korvattiin teräksellä, ne voitiin myös suojata sinkillä. Tämä havainto nosti galvanointiprosessin teollisuuteen sen jälkeen, kun kaksi muuta keksintöä mahdollistivat sen käytön.
Vuonna 1836 tuo ranskalainen insinööriStanislaus Rauhallinen-Modeste Sorelhaki patentin galvanointiprosessille. Ennen Sorelia käsittelemätön teräs yksinkertaisesti kastettiin sulaan sinkkiin sen galvanoimiseksi. Sorelin innovaatio oli puhdistaa se laimennetussa vesi- ja rikkihapon liuoksessa ja sulattaa se alkalilla, tyypillisesti ammoniumkloridilla, jotta se kestäisi entistä paremmin ilman hapettumista, ja vasta sitten kastamalla se sulaan sinkkiin. Heti seuraavana vuonna, vuonna 1837, brittiläiselle keksijälle William Crawfordille myönnettiin patentti asiaan liittyvälle prosessille.
